Luethan ennen yhteydenottoa
HugAlan teddyt
Yleisesti myyntiin tulee vain uroksia, naaraat pääsääntöisesti jää kotiin. Marsujen tiineys ja synnytys on aina emolle riski. Esim.raskausmyrkytykset ovat riski marsu emoilla. Marsu emo synnyttää n.63-69 vrk tiineyden jälkeen poikueen johon syntyy n. 1-4 poikasta. Joskus poikueisiin ei synny kuin naaraita tai toisinaan vain uroksia. Kaikki poikaset ei aina selviydy. Tämänkään vuoksi en voi ottaa etukäteen varauksia poikueisiin. Ulkomuototasoisille poikasille pyrin saamaan aina näyttelyistä innostuneen kodin. Kodit valikoin marsun käyttö tarpeen mukaan, en varausten mukaan. Lemmikkikoteja kyselen myös kasvateilleni ja toivonkin yhteyden pitoa puolin ja toisin. Toivon, että marsun terveydestä pidetään hyvää huolta ja lemmikki saa hoitoa sitä tarvittaessa. Sillon kun omistaja huomaa marsun voinnissa muutosta on usein jo kiire eläinlääkäriin. Marsut peittävät saaliseläimenä oireet todella pitkään. Raahessa osaavat eläinlääkärit hoitavat myös marsupotilaita. Marsut syövät meillä laadukasta pellettisekoitusta. Poikaset tottuvat ääniin sekä käsittelyyn / hoitotoimenpiteisiin. Koteja haen myös aikuisille naaraille, ns. eläkekoteja. Nämä marsut ovat yleensä parhaita juuri perheisiin jonne hankitaan ensimmäiset marsut. Esim.lasten hoitaessa marsuja huom. helpompia käsitellä.
Alaikäisten yhteydenottoihin en vastaa. Aikuisen / huoltajan aina ensin otettava yhteyttä. Tämän jälkeen voin opastaa perheen nuorta/lasta marsun hoidon kanssa. Marsuja en myy vain ns.lasten lemmikiksi. Aikuisen tulee olla aina lemmikeistä vastuussa ja huolehtia heistä myös silloin jos lapsen mielenkiinto loppuu. Jos syystä tai toisesta joudut luopumaan marsuista, toivon aina ensin kuulevani tilanteesta, jotta tiedän minne marsut menee tai autan etsimään uuden kodin.
Kaikissa tilanteissa voi kysyä, tyhmiä kysymyksiä ei olekkaan!
Sieniviljelyt pyrin ottamaan kerran vuodessa, sekä aina uusista marsulaan tulevista marsuista. Jos marsulassa todettaisiin esim.sieni infektio, marsuja ei myydä ennen negatiivista testiä sekä hoitoja ennen testiä. Hoitoihin ja tutkimuksiin menee tuolloin aikaa n.13 vk.
Vaikka poikueita ei sattuisi juuri olemaan tällä hetkellä, kannattaa rohkeasti tiedustella, koska voin monesti kyyditä etelä Suomestakin kasvattajilta marsuja. Myös Oulusta Almond´s, Blue Moon's- sekä Arctic Rose marsulasta kannattaa kysellä poikue tilanteita.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ilman kasvattajanimeä kasvattavat, joita voin lämpimästi suositella <3
Teddyjä Limingassa kasvattaa Ina Hynninen sekä hänen tyttärellään Isabellalla löytyy eläinhoitopalvelu yritys Aava-Bella, jossa tarjolla esim.lomahoitoa. Tilat on tarkistanut valvovaeläinlääkäri 2021 sekä tehty tarvittavat ilmoitukset kunnalle sekä ruokavirastoon.
Inan ja Isabellan tavoitat p.0440748633
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Voin myös olla apuna etsimässä marsuja:)
Marsun omistajille suosittelen lämpimästi liittymään Suomen Marsuyhdistys Ry:n. Saat neljä krt vuodessa mukavan lehden, jossa laidasta laitaan hyvää tietoa marsuista. Samalla saat myös alennuksen ilmoittaessasi marsun näyttelyyn. Yhdistyksen kotisivuilla kannattaa käydä lukemassa perustietoa marsuista lemmikkinä sekä tutustumassa eri rotuihin!
https://marsuyhdistys.net/home/
Kotisivuiltani pääset kurkistamaan hieman marsulamme arkeen ja näyttelypäiviin. Kotisivut ovat vielä muokkauksen alla ja lisää tietoa ja tekstiä päivitän pikkuhiljaa. Toiveita voi minulle lähettää sähköpostitse : hugalan1@gmail.com
Hinnat
( marsua en myy ikinä yksineläjäksi, ainoastaan lajitoverin seuraan ! )
Marsun poikanen (hinta sisältää Alv.24%)
Varausmaksu (20€ ) maksettava, jos haluat varata marsun/t (40€). Lemmikkitasoinen marsu on saman hintainen, kuin ulkomuototasoinen marsu. Summa vähennetään marsua haettaessa myyntihinnasta. 20€ palautetaan vain jos marsu menehtyy ennen luovutusta tai sairastuu. Jos marsua ei haeta sovittuun pm mennessä kauppa peruuntuu ja varausmaksu jää kasvattajalle. Toivon, että hakupäivistä pidetään kiinni.
90€
Nuori 6kk--12kk)
( + tuttua ruokaa mukaan )
Vanhemmat marsut tapauskohtaisesti 40€-60€